Indy




BH TK1 Bywater Carbon
s. 11.2.2010
Australianpaimenkoira , black tricolor

Indy, valtavalla ruokahalulla varustettu paimennin, joka tekee elämästäni samalla ihanaa ja kamalaa. Maailman hellyyttävin ja höpsöin, mutta samalla niin raivostuttava. Paimenpöljä, joka ei ymmärrä lampaista mitään, mutta pupujahtiin olisi aina valmis. Leikkiminen on parasta ja ruoka kelpaa aina.
1. leikkauksen jälkeen

Indy on steriloitu yhden pentueen jälkeen, sijoituspentue syntyi Bywater kennelille. 9 pennusta 8 syntyi hengissä, viimeinen pieni oli jo vihreä, kun syntyi. Indy oli kuulemma oikein mainio emä ja hoiti pentunsa mallikkaasti. Vasen etujalka on operoitu kaksi kertaa Indyn jäätyä auton alle vuoden ikäisenä. Etujalan kuntoutus oli melkoinen operaatio, mutta nykyään eletään normaalia elämää eikä jalka rajoita menoa millään lailla. Hampaita ollaan myös poistettu kolmisen kappaletta erinäisten tapaturmien seurauksena.

Toko on meidän päälaji, jossa ollaan saavutettu TK1 ja yksi AVO1 ja muutama kakkostulos. Oman elämäni mullistuksissa stressin ja muuttojen ja muiden takia Indy alkoi kokeissa vuotamaan ja vinkuminen ja ääntely siirtyivät vahvasti treeneihin. Hiljaisuutta ja rauhaa ollaan rakennettu nyt pitkään ja tokokärpäsen puraisua odottellaan yhä. Hakua ollaan harrasteltu, mutta siinä ei lähdetä kisaamaan jalan takia. Välillä ajetaan jotain nakkijälkiä. Indyn kanssa oli nuorempana todella mukava harrastaa, mutta nykyään ääntelyn säätö vaatii minulta tosi paljon. Moottoria tekemiseen ja toistoihin voisi olla enemmän, mutta tämä on kyllä koulutuksellinenkin asia, monessa asiassa katson kyllä peiliin.

Arjessa Indy on mitä mainioin. Ei puhise ja pussaa. Indyn kanssa voi kulkea missä vaan ja miten vaan, se on rento kaikkialla eikä hätkähdä mistään. Indy on täysin äänivarma, uudet vuodet ja ukkoset menee nukkuen ja pissalla voi käydä pahimman paukkeen aikaan, jos tarve on. Autossa hiljainen ja huomaamaton, häkkikäyttäytyminen halleissa vaatisi hieman tekemistä, koska ei voi olla hiljaa, pitäisi päästä namia syömään.. :)

Indy luonnetestattiin 2,5-vuotiaana Maaningalla, tuomareina Jorma Kerkkä ja Leena Berg. Indylle suotiin +142 pistettä ja hää on laukausvarma.
Toimintakyky -1 pieni.
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua.

Puolustushalu +3 Kohtuullisen hillitty.
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen.
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton.
Temperamentti +3 Vilkas.
Kovuus +1 Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin.

Luonnetestin tulos oli yllätys toimintakyvyn osalta. Miinukselle meni, koska Indy ei pimeässä huoneessa liikkunut ja pyrki pimeästä huoneesta pois, ei tullut edes kun huhuilin. Muuten testissä Indy käyttäytyi hyvin omana itsenään.