maanantai 27. helmikuuta 2012

Maanantaitottistelut

Käytiin Indyn kanssa pitkästä aikaa treeneissä, vähän jännitti, että miten neiti jaksaa keskittyä ja kuunnella. Eipä ollut mitään ongelmia, Indy toimi oikein reippaasti ja oli todella innoissaan, selkeästi alkaa treenikentälle saapumisesta jo tulla "nyt tottista" -moodi :)

Vain pari kuukautta enää kesään!
Eka katselin Sirpan ja Virpin urosten treenaamiset ja autoin Sirpaa noutoharjoituksessa. Kun urokset oli treenannut, haettiin nartut, ettei Indy sekoittaisi poikien päitä. Indy oli ihan intopiukeana ja toimi oikein mukavasti. Tehtiin ihan lyhyitä seuruupätkiä ja ihan kuin mitään ongelmaa liikkeen hajoamisessa ei olis ollutkaan?! On se kummaa. Saatiin Sirpalta muutama hyvä vinkki ja jatketaan kotona harjoittelua. Pientä edistämistä välillä tuli, mutta yksi korjaus kerrallaan. Otettiin Indyn kanssa ihan lyhyt treeni, lopetettiin onnistumiseen ja lähdettiin hyvillä mielin kotio. Kamalan tylsää, kun ei ole yhtään kuvia laittaa. Kameratta on hankala kuvia ottaa! :( Laitetaan piristykseksi vanhempaa kuvamatskua!

Olen tässä paljon katsonut ihmisten treenivideoita ja tulee kiinnitettyä enemmän ihmisten eleisiin ja liikkeisiin huomiota kuin aiemmin, kun on ollut apurina kursseilla. Itselläni on pieni ongelma seuraamisen käännökset ja niin näyttää olevan monella muullakin videomateriaalin perusteella. Moni ei sitä varmaan edes ymmärrä, jos siitä kukaan ei ole kommentoinut, mutta sillä on suuri vaikutus koiran onnistumiseen käännöksissä. Monet ihmiset miltein pysähtyy käännöstilanteessa, vaikka ne pitäisi marssia läpi, samaan tahtiin kuin kävelisi, mutta marssien. Itselleni varsinkin täyskäännös tuottaa harmaita hiuksia.. Monet kerrat ollaan treeneissä marssittu ilman koiria ja mietitty MILLÄ jalalla ja MITEN sitä kääntyykään. Myös seuraamisen aloittaminen vasemmalla jalalla on tehnyt kummia, sillä on helppo "kertoa" koiralle, että nyt mennään. Kamalan teknistä tämä tottistelu ;)

Seuraava projekti seuraamisen jälkeen onkin luoksetulon tekniikan opettelu. Its gonna be interesting!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti