maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

pöllähdys







Pulla otti rennosti vanhempieni luona joulun
Vuosi senkun lähenee loppuaan, joulu meni ohi sujahtamalla eikä sekään Indyn osalta ihan ongelmitta. Indy ei jostain syystä sulata setääni ollenkaan, joten se hankaloitti hieman aattoa, kun Indy olisi halunnut vahtia setääni koko ajan. Jouduttiin viemään Indy tasaisesti muualle asuntoon, koska tilanne oli koiralle todella stressaava. Muuten liikuimme melkoisesti ja umpihanki jummaa Indy tykkää harrastaa ihan itsekseen, ei sille tarvitse edes mitään heitellä, kun se hyppelehtii hangissa ihan itsekseen.. :) Sain mieheltäni lahjaksi järjestelmäkameran, jota yritän kovasti opetella käyttämään, joten tulevaisuudessa blogissa nähdään toivottavasti enemmän kuvia.. :)

 Vuoden viimeiset treenit treenattiin lauantaina Vision hallilla.

Eka treeni otettiin todella kokeenomaisesti aloittaittaen vapaana seuruulla, joka meni mielestäni kohtalaisen hyvin. Kontakti oli hyvää ja Indy piti paikan erittäin hyvin. M liikkuroi seuruun ja heti perään otettiin meidän "tehotreenattu" hyppy. Hyppy meni kohtalaisen hyvin, jäi kauemmaksi kuin ennen korjaustreenien aloittamisen jälkeen eikä käännähtänyt niin voimakkaasti oikealle puolelle hyppyä.

Kokeenomaisen hypyn jälkeen otettiin heti perään targetti avuksi ja nakitettiin kerran, vahvistin top-käskyn nopeutta käsimerkillä ja naksulla ja nopealla palkalla. Seuraava hyppy oli targetti ilman namia, joka meni hienosti ja kolmas sekä neljäs oli targetiton. Viides hyppy oli targetillinen namilla ja lopettiin siihen. Olisi pitänyt viedä koira jo autoon, mutta minä tolvana sille tein maahanmenoja ja seisomisia ja perusasentoja, niin että vire pääsi laskemaan.. Sitä lähti taas ahnehtimaan liikaa... Eikun koira autoon tauolle ja auttelemaan muita.

Toisella kertaa aloitin hiomalla seuruun kontaktia ensimmäisillä askelilla ja käännöksiä. Treenikaveri naksutteli meille ja saatiinkin hyvä vireistä seuraamista :) Otin myös muuten kokeen omaiset jäävät, kaveri vaan naksautti, kun Indy suoritti liikkeen hyvin, jolloin tiesin, että liikettä ei tarvitse ottaa suoraan uusiksi. Luoksetulo oli myös erittäin hyvä! Otettiin tästä suoraan yksi kokeenomainen hyppy, joka meni myös todella hyvin ja lopetettiin treeni siihen.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Jouluisat hyppytreenit

Tänään oli taas Vision tilat meille varattuna aamusta pariksi tunniksi.Meitä tuli 7 treenailemaan, suurin osa oli kuitenkin ekaa kertaa kattelemassa. Hyppyä emme tokopäivän jälkeen ole päässeet treenaamaan, joten pyysinkin sitten M:ltä apua. Jatkamme targetilla työskentelyä, nyt asia on varmasti mahdollisimman tarkasti minulle selitetty. Aah.. olipa taas vaikeaa.. Teoriassa helpon kuuloinen plan, mutta ekan kierroksen jälkeen olin vielä ihan ulapalla mitä piti tehdä missäkin kohtaan, onneks sit jo toisella kiekalla ehkä vähän tajusin. =) Targetilla kuitenkin yritetään saada koira kauemmas esteestä, hakemaan itse targetin häivyttämisen jälkeen pidemmälle ja kääntymään oma-alotteisesti. Targetilla olisi tarkoitus olla vaihtelevasti palkkaa, rytmillä 1,2,4,7. toistoilla 3,5 ja 6 ilman palkkaa. Ajottain palkattomilla kerroilla otetaan targettia pois, targetti häivytetään hiljalleen pois.

Käytännössä siinä oli mun päälle niin monta muuttujaa, että menin ihan sekaisin. Vaadin liian korkeaa tasoa, vaikka koira ei tiedä mitä vaadin. Käsken ja naksutan väärissä paikoissa ja palkka tulee seisomisen käskyn jälkeen ihan liian hitaasti ja sekoilen käsillä ihan miten sattuu. Vihtori, että voi olla hankalaa :D Eka kierros menikin näin sähläten. Top-käsky ei ollutkaan niin vahva kuin luulin ja hiipimistä oli.. erittäin paljon :| Indy hiipi esteen eteen seisomaan. Paikkaan, johon se on niin vahvasti ehdollistunut. Suunnitelmana oli, että otetaan n. 7-10 toistoa. Taisi mennä vähän yli.. :P Tämä targetin kanssa pelaaminen on tarkoitus tehdä apparin kanssa, joka pelaa targetin kanssa ja itse pysyn miltein koko ajan vain esteen takana. Noh koira yritti parhaansa, vein autoon hetkeksi hengailemaan.

Toisella kierroksella sitten mulle selitettiin vähän lisää, mitä teen väärin ja miten mun pitäisi tehdä oikein.. Vaikka Indy ei heti pysähtyisikään, niin hypyn jälkeen targetille, heti käännöksessä seiso-käsky, välittömästi naks, vapautus ja palkka. Kun sitten omat aivot toimis tarpeeks nopeasti, sähläsin ihan kamalasti. Saatiin kuitenkin muutamia onnistumisia ja oltaisiinkohan sitten kokeiltu 5 tai kuudennella toistolla targetin pois ottoa ja Indy hyppäsi ja hyppäsikin taas aika lähelle ja sivulle. Toinen targetiton hyppy putkeen, eikä meinannu hypätä ollenkaan. Autoin seuraavalla toistolla ottamalla käskyn kanssa askeleen eteenäin, ja taas kääntyi lähelle estettä. Tästä siis johtopäätös, että paikkaa pitää paljon ja paljon vahvistaa. Välillä kuitenkin pitää kokeilla ilman, että tietää milloin voi targetin häivyttää. Saatiin kuitenkin vielä muutama hyvä toisto ja lopetettiin siihen.

Pidin pienen rupattelu tauon ja otin hieman seuraamista, ihan helppoja nopeita pätkiä.. Pöhpah sanon minä.. :D

Hyvät joulut kaikille!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Hyppykriisi

En oo koskaan ajatellut, että meillä olisi hypyn kanssa mitään ongelmaa. Ennen möllikoetta ja itsenäisyyspäivän tokopäivää. Se on ihan sanonko mistä.. :|

Oon tässä ihtekseni miettinyt, että minkä tekniikan nyt sitten valitsisin, jolla alan korjaamaan hyppyä. Olen muutenkin ottanut hyppyä suht vähän, mutta jonkin aikaa otin namialustalla, niin että nami alustalla, jonka jälkeen seiso-käsky(joka meillä on TOP). Tämä on kuitenkin sen verran uusi juttu, että möllitokossa Indy hyppäsi hypyn yli ja käännähti kannoillaan ja jäi jäkittämään ihan hypyn eteen, keskelle hyppyä. Tokopäivillä tosiaan katsottiin, että millä kantilla hyppy on ja Indy hyppäsi hypyn yli ja käännähti reilusti oikealle
Demostraatiokuva
Sitten kun ajattelee AVO:a, niin mites se tuolta sitten hyppää takaisin? No eiköhän neiti siinä vaiheessa tule tuosta suoraan mun luokse, great. Aion jatkaa tästä targetilla paikan vahvistamista pidemmälle hypystä. Pitäisi varmaan opettaa targettiin koskeminen, josta seuraisi palkka, eikä nameja targetille, siitä tulee ihme säätöä, kun neiti sitten etsii nameja.. Kursivoitu teksti on edellisestä kirjoituksesta ja olen tässä pähkäillyt pääni puhki, että mitä tekisin tämän kanssa. Tulevaa tammikuun koetta varten en haluaisi täysin hyppyä sotkea, mutta en toisaalta haluaisi jatkaa näin, ettei väärä tapa iskostuisi yhtään enempää pienen paimenen päähän. Namialusta auttaa Indyä jatkamaan hypyn jälkeen pidemmälle, jolloin saan sen pysähtymään pidemmälle, mutta namialustan kanssa on tullut ongelma, että Indy alkaa etsimään lisää nameja tai ylipäätänsä nuuskimaan maata, jos alustaa ei ole/alustalla ei ole nameja. Siitä pääsinkin ajatukseen kosketusalustata, johon koira vaan koskisi ja siitä tulisi palkka. Mutta en ole koskaan opettanut tuollaista, joten olen hieman hukassa miten sen tekisin. Toinen mitä olen miettinyt, on hypyn jälkeen suoraan seiso-käskyn antamista ja pallolla palkkaamista välittömästi hypyn yli. Tokopäivillä esitin tämän ajatuksen, mutta en saanut tälle kovin suurta suosiota, en kyllä nyt muista millään perusteluita. Näin vaan eräässä kokeessa erään Pumin, jolle oli opetettu hyppy tuolla pallotekniikalla ja se oli ihan loistosuoritus :) Pitää kysellä treenikavereilta, mitä mieltä he ovat, jos saisi jotain järkevää suuntaa, millä lähden hyppyä korjaamaan..

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tokopäivä ja hoitostaffin kotiinpaluu



Nyt on rauha palannut meidän kotiin, kun hoitostaffi Roki lähti kotio eilen aamupäivästä. On kyllä oikein kummallisen rauhallista, saa kävellä kotona ilman, että kaksi tuhisee pohkeissa kiinni ja Pullakin on alkanut terrorisoimaan. Heti Rokin lähdettyä Pulla aloitti normaalin, huomiota hakevan karjumisensa makkarin ja olkkarin välisellä ovella.. Lovely cat.. :)


On kuitenkin pakko myöntää, kaikessa rasittavuudessaan Roki toi enemmän aktiivisuutta meidän arkeen. Oli mukavampaa lähteä koirien kanssa lenkille, vaikka Indy innostui leikkimään Rokin kanssa ensimmäistä kertaa vasta lauantaiaamun lenkillä. Juoksuttivat ne kuitenkin toisiaan keppiensä kanssa ja kiusasivat toisiaan sisätiloissa.

Pentukuumetta ei ainakaan täällä ole.. Eipä.. Sitä ei myöskään helpota oman äitini koirakuume, hän haaveilee omasta laivakoirasta, Schipperkestä. Tai Indyn kasvattajalla olevat Indyn veljen Nokson ja Mintun pennut, jotka on ihan tuitui. Messarikin jäi tänä vuonna täysin välistä, ettei tämä koirakuume nyt vaan tästä enempää kasva, ei sovi lukemisten kanssa =P


Pitäisi ryhdistäytyä tokotreenailuiden kanssa, ne on jääneet ainoastaan 6.12. olleeseen tokopäivään, joka olikin aika success! Tokopäivä oli FMBB:n tokojoukkueen Miian ja Eevan järjestämä. Koulutus järjestettiin AgiTokohallissa Malminkartanossa ja jokaiselle koirakolle oli varattu puoli tuntia koulutusaikaa, 15min per ohjaaja

Seuraaminen Pakko sanoa, että hitsi vie, ero kuukauden takaiseen on suuri!! Otettiin naksuttimella muutama perusasento, käännös ja lyhyttä seuruuta. Indy otti alussa melkoisesti häiriötä hallinhälinästä, jota olikin melko paljon. Normaalista poiketen kokeiltiin oikealle käännökseen kainalopalkkaa patukalla, joka toimikin ihan ok. Aion kyllä vielä lisää vahvistaa käännöksiä ihan paikaltaan pyörimisellä ja naksulla, se on minusta toiminut erinomaisesti, mutta miksikä ei rikkoisi kaavaa välillä =) ja täyskäännökseen mua neuvottiin antamaan pieni merkki koiralle, jotta se osaa varautua siihen. Indy kun helposti tekee melkoisen kaarroksen täyskäännöksessä, tämänkin tekniiikkaa pitäisi vielä paljon hioa. Kysyin myös tulevaa koetta silmällä pitäen, että otettiin yksi kokeenomainen seuruu, joka meni ihan plörinäksi, Indy lähti haahuilemaan mihin sattuu(??). Tämän jälkeen otettiin vielä pari pientä seuruuta, jotta saatiin onnistumisia.

Hyppy Ensimmäinen hyppy oli näyte, missä ollaan nyt. Ollaan jonkassa.. Indy hyppäsi yllättäen ensimmäisellä käskyllä epäröimättä, mutta esteen jälkeen kääntyy ihan esteen sivulle. Tulevaisuutta silmällä pitäen AVO:ssa tuosta kohtaa ei enää hypätäkkään takaisin.. Kokeiltiin namiohjauksella hyppyä, niin että ohjasin ihan hypyn vierestä, mutta Indy jää omasta mielestäni tässä vieläkin turhan lähelle hyppyä, jolloin takaisin hyppy tulevaisuudessa tulee olemaan todella hankala. Tämä kuitenkin korjasi paikkaa ja otetiin kokeenomainen lähetys hypylle, jolloin Indy oli lähellä hyppyä, mutta täysin keskellä seisoi. Aion jatkaa tästä targetilla paikan vahvistamista pidemmälle hypystä. Pitäisi varmaan opettaa targettiin koskeminen, josta seuraisi palkka, eikä nameja targetille, siitä tulee ihme säätöä, kun neiti sitten etsii nameja..

Liikkeestä maahanmeno Tämä tehtiin ihan kokeenomaisesti, no problemos, hieman hidas maahanmeno, mutta reagoi käskyyn nopeasti eikä tule perässä. Tässä ei ongelmaa. Pyysinkin sitten vinkkejä, kuinka saisin maahanmenoa nopeammaksi, koska lelulla hetsaus ei onnistu, Indy jännittyy siitä niin kovin. Kokeiltiinkin sitten namilla hetsaamista niin, että otin namin käteen ja sillä härnäsin ja maahanmenot nopeutu tosi hyvin!! Olenkin tätä vahvistanut kotona ja toimii!! =)

Liikkeestä seisominen Tässä liikkeessä pitää edelleen vahvistaa seisomisen top-käskyä varmemmaksi. Reagoi kuulemma käskyyni, mutta otti pari askelta ennen pysähtymistä. Ei kuulemma kannata tästä huolestua. Kunhan en sekoile kokeessa samalailla kuin mölleissä.. ;)

Mua myös neuvottiin, että kannattaisi opettaa liikkeisiin "ennakkomerkit", jotta koira osaisi paremmin varautua tulevaan. Jos nämä nyt sit vielä keksisi...


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Levottomat jalat


Meillä on nyt ollut hoitostaffi Roki viikon ja kaikki on mennyt ihan ok, yhdet tohvelit menetin toissapäivänä, staffi ilmeisesti lievensi eroahdistusta tai tylsistymistään. Who knows? Staffi a.ka Roki osaa olla kyllä yksi pain in the ass. Roki ääntelee paljon. Vinkuu, önisee, röhkii, kuorsaa, haukkuu.. Koko skaala on käytössä kummalliseen ulinaan asti. Viime kerralla, kun Roki oli meillä keväällä, tehtiin päätös, ettei se nuku makkarissa, jolloin saimme nukkua pari erittäin huonounista yötä, koska Roki ei kestä sitä, että se eristetään muusta porukasta. Pitkäjänteisyydellä kuitenkin saatiin koiravapaa makkari ja Rokikin nukkui rauhallisesti yönsä. Indy oli viime kerralla porukoillani, mutta nyt päästiin vähällä. Roki on ollut yöt ihan kitisemättä viime yötä lukuunottamatta, ehkä Indyllä on rauhoittava vaikutus?

Toukokuussa meno näytti tältä mökillä.
Erona kuitenkin viime tapaamiseen mökillä on, että Indy ja Roki ei leiki, ei sitten tippaakaan. Ulkona nuo touhuavat omiaan, syövät keppejä tai yrittävät varastaa toisiltaan kepin(Indy aina luovuttaa kepin Rokille.. Outoa, mutta se tekee sen aina muillekin koirille, jos ne murisemisesta huolimatta ottavat kepin suuhunsa). Sisällä Roki yrittää sitten vähän väliä härkkiä Indyä, Indy sille lähinnä murisee ja me sitten puututaan siihen, koska sisällä meidän mielestä ei tarvitse riehua yhtään sen enempiä. Eikä Indykään tunnu innostuvan pienen herhiläisen kiusaamisesta. Harmillista on, koska kesällä nuo olivat ylimmät ystävät ja nyt tuntuu, että Indyä ei voisi vähempää kiinnostaa kurja staffinretale.

Roki on muutenkin levoton otus, se ei osaa rauhoittua, jos on vähänkin äksöniä. Se saattaa olla täydessä unessa sohvalla, ja jos joku liikkuu, se singahtaa perään. Indy taas ottaa lungisti ja katsoo, mikä on meno ja sitten ehkä tekee asialle jotain, normaalisti. Nyt kun Roki singahtelee, niin singahtelee myös Indy, jotta Roki ei vaan saisi yhtään liikaa huomiota meiltä. Ah, voin sanoa. =)

Ja kai mä olen silti hullu sanoessani, et haluan silti kaksi tai kolme koiraa. En vaan halua 5-vuotiasta vamppistaffia, jolla on erittäin erittäin ärsyttäviä tapoja. piste.

Indyn treenaamiset on jäänyt tältä viikolta täysin, mutta huomenna asia korjataan FMBB Toko-joukkueen tokopäivillä Konalassa! =) Koko päivä tottista, josta puoli tunti on varattu vain meille ;) Minulla lukukiireet alkaa näkyä, kohta on taas täysi tohina päällä ja kirjasto on tuleva työpaikkani tammikuusta lähtien.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Tavoitteet vuodelle 2013

Tavoitteet vuodelle 2013:
ALO -> TK1
Alokasluokan korkkaaminen tietysti on suurin tavoitteemme, joka tulee tapahtumaan näillä näkymin 6.1.2013 HiHan kokeessa, jonne saimme paikan. Tavoitteena olisi kuitenkin ainakin kolmen 1-tuloksen ja koularin saavuttaminen alokkaasta ja avoimen luokan liikkeiden harjoittelun aloittaminen. Nouto näistä varmaan suurin haasteemme, sitä en ole koskaan yhdellekään koiralle opettanut.

Haku
Hakutreeneihin ylipäätänsä osallistuminen. Ilmaisun opettaminen. Koiran treenaaminen kisakuntoon, kisatavoite ehkä vuodelle 2014... =) Hakukokeeseen liittyen pk-tottis kuntoon noutojen osalta, muuten harjoittelu menee tottelevaisuuskoulutuksen ohella.

Terveys
Toiveena tietysti terve Indy, jolle riittäisi pelkästää säännöllinen osteopaatti/hieroja pitämään lihakset hyvässä kunnossa. Monipuolisella liikunnalla lihaskunnon ylläpito. Onneksi tuli lunta, hankijumppa on parasta ;)

Näyttelyt
Näytelmissä pyörähtäminen muutaman kerran vuonna 2013. Pitäähän sitä käydä kuuntelemassa, mitä tuomareilla on sanottavaa aikuistuneesta naisesta ;)


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun 1.

Meillä ei kummia ole tapahtunut, hoitostaffi Roki on vierailulla nyt puolitoista viikkoa ja pakko kyllä sanoa, että kahden koiran kanssa arki on mieluisampaa. Kunhan olisi oma tuo toinen(joka ei kyllä koskaan tule olemaan staffi..) ja itse kasvattama, toisen koira on aina toisen koira.. :P

Kuvia eiliseltä :)