keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tavoitteet ja niiden toteutuminen

Kaivoin arkistoista viime vuoden tavoitteemme ja on aika mietiskellä jo seuraavan vuoden tai ehkä puolikkaan tavoitteita. Niistä hieman myöhemmin.

Tavoitteet vuodelle 2013:


ALO - TK1
Alokasluokan korkkaaminen tietysti on suurin tavoitteemme, joka tulee tapahtumaan näillä näkymin 6.1.2013 HiHan kokeessa, jonne saimme paikan. Tavoitteena olisi kuitenkin ainakin kolmen 1-tuloksen ja koularin saavuttaminen alokkaasta ja avoimen luokan liikkeiden harjoittelun aloittaminen. Nouto näistä varmaan suurin haasteemme, sitä en ole koskaan yhdellekään koiralle opettanut.
TK1 saavutettiin toukokuun alussa, neljässä kokeessa kävimme ja voitimme ;) No ei, hyvin meillä meni, yksi kakkostulos hieman hidasti vauhtia. Olemmekin treenanneet ahkerasti AVO/VOI -liikkeitä, mutta kilpaileminen on jäänyt paikkamakuu ongelman takia. Kisahaaveet jätetään tuonne ensi kesälle, nyt hiotaan muita liikkeitä ja treenataan paikkamakuu uudelleen varmaksi. Eikä se noutokaan enää ole mikään ongelma! Tai on vähän, se on niin kiihdyttävä liike, että Indy välillä haukahtelee.

Haku
Hakutreeneihin ylipäätänsä osallistuminen. Ilmaisun opettaminen. Koiran treenaaminen kisakuntoon, kisatavoite ehkä vuodelle 2014... =) Hakukokeeseen liittyen pk-tottis kuntoon noutojen osalta, muuten harjoittelu menee tottelevaisuuskoulutuksen ohella.
Hakua ollaan treenattu paljon kesällä ja ilmaisukin alkaa olla ihan ok kuosissa. Kisatavoitteita en tiedä onko meillä enää, kahtellaan.

Terveys
Toiveena tietysti terve Indy, jolle riittäisi pelkästää säännöllinen osteopaatti/hieroja pitämään lihakset hyvässä kunnossa. Monipuolisella liikunnalla lihaskunnon ylläpito. Onneksi tuli lunta, hankijumppa on parasta ;)
Indy on pysynyt ok kunnossa, lihaksisto kuitenkin vaatii koko ajan huoltoa. Ei mitään dramaattista ole ollut terveyden osalta =) Silmät peilattiin taas terveiksi.

Näyttelyt
Näytelmissä pyörähtäminen muutaman kerran vuonna 2013. Pitäähän sitä käydä kuuntelemassa, mitä tuomareilla on sanottavaa aikuistuneesta naisesta ;)
Näytelmiin asti me ei koskaan päästy, treenailtiin ja hömpöteltiin vain!

Uudet tavoitteet pitää kirjoittaa paremmalla ajalla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti