Mulla on kamala pelko onnettomuuksista Indyn riistan jahtaamisen takia. Sillä ei ollut "väliä"(pff, eipä), kun asuttiin Nummelassa, jossa kaikki jahtaaminen tapahtui suurissa metsissä, mutta nyt kun asutaan Helsingissä, on se todella vaarallista. Tiet ovat niin lähellä joka paikassa. Kun pääsykoeluvut helpottaa, kysyn ihmisiä apuun ja teen lopun riistanjahtaamisesta. Koskaan ei tiedä, mistä se jänöjussi eteen tupsahtaa ja kuinka kauan pieni paimen sitä jaksaa jahdata. On inhottavaa, kun jahtaamisen takia en luota koiraan täysin, koska riistan nähdessään, mun käskyillä ei ole merkitystä. En taida olla vakuuttava laumanjohtaja.. Luin Palveluskoira -lehteä, jossa oli artikkeli koiran hallittavuudesta. Jos koira lähtee riistan perään, eikä kuuntele kieltoja, ei koira ole hallinnassa. Haluan, että koira on täysin mun hallinnassa.
Mutta positiivisempiin asioihin. Metallikapula ei ole enää kamala asia. Tulin eilen kotiin ja Indy nosti sen innoissaan pyynnöstä muutaman kerran!! Hieno tyttö. Välillä nosto on ikävää, mutta helpottaa heti, kun otetaan muutama pito ja sitten yritetään uudestaan. Erittäin hienoa.
Vanhempieni koiranhankita on edistynyt. Heille tulee mittelspitz. Heille piti tulla ensi viikolla 8-viikkoinen narttupentu, mutta koska äitini haluaa helpohkon koiran ja alkoi ilmetä, että 2 vapaata narttupentua tulevat olemaan rotunsa melko haastavia yksilöitä, tarjosi kasvattaja heille hieman vanhempia pentuja. Hänellä on 4-kuiset narttu- ja urospentu, ja nämä ovat helpompia tapauksia. Nyt vanhemmillani on mietintä, että kumman ottaisivat, ja he ovat tällä hetkellä kallellaan urokseen. Ällökuvia saattaa ilmestyä ensi viikolla pienestä pallurasta.
