lauantai 2. maaliskuuta 2013

All I can see.

Mulla on kamala pelko onnettomuuksista Indyn riistan jahtaamisen takia. Sillä ei ollut "väliä"(pff, eipä), kun asuttiin Nummelassa, jossa kaikki jahtaaminen tapahtui suurissa metsissä, mutta nyt kun asutaan Helsingissä, on se todella vaarallista. Tiet ovat niin lähellä joka paikassa. Kun pääsykoeluvut helpottaa, kysyn ihmisiä apuun ja teen lopun riistanjahtaamisesta. Koskaan ei tiedä, mistä se jänöjussi eteen tupsahtaa ja kuinka kauan pieni paimen sitä jaksaa jahdata. On inhottavaa, kun jahtaamisen takia en luota koiraan täysin, koska riistan nähdessään, mun käskyillä ei ole merkitystä. En taida olla vakuuttava laumanjohtaja.. Luin Palveluskoira -lehteä, jossa oli artikkeli koiran hallittavuudesta. Jos koira lähtee riistan perään, eikä kuuntele kieltoja, ei koira ole hallinnassa. Haluan, että koira on täysin mun hallinnassa.

Mutta positiivisempiin asioihin. Metallikapula ei ole enää kamala asia. Tulin eilen kotiin ja Indy nosti sen innoissaan pyynnöstä muutaman kerran!! Hieno tyttö. Välillä nosto on ikävää, mutta helpottaa heti, kun otetaan muutama pito ja sitten yritetään uudestaan. Erittäin hienoa.

Vanhempieni koiranhankita on edistynyt. Heille tulee mittelspitz. Heille piti tulla ensi viikolla 8-viikkoinen narttupentu, mutta koska äitini haluaa helpohkon koiran ja alkoi ilmetä, että 2 vapaata narttupentua tulevat olemaan rotunsa melko haastavia yksilöitä, tarjosi kasvattaja heille hieman vanhempia pentuja. Hänellä on 4-kuiset narttu- ja urospentu, ja nämä ovat helpompia tapauksia. Nyt vanhemmillani on mietintä, että kumman ottaisivat, ja he ovat tällä hetkellä kallellaan urokseen. Ällökuvia saattaa ilmestyä ensi viikolla pienestä pallurasta.

2 kommenttia:

  1. Toisilta koirilta ei koskaan saa koulutettua pois riistaviettiä. Meidän Lumolla on ainakin niin mahdoton halu nopeasti liikkuvan riistan perään, että ei toivoakaan saada koiraa pois kesken ajojahdin. Mitä itse tekisin, jos täällä niin paljon liikkuisi jäniksiä, että oikeasti saisi pelätä (me nähdään niitä kaksi kertaa vuodessa, joten ei olla siksi lähdetty suurempiin toimiin jahtaamisen kanssa), niin laittaisin koiran liinaan. Kun koira näkee esim. jäniksen ja lähtee perään sen matka tyssää hyvin nopeasti. Sitten kutsuisin luokse, kun herää pahimmasta jahtausvimmastaan ja ellei tule niin liinapakotteella vedät koiran luokse. Muista palkata runsaasti heti, kun edes vilkaisee sua. Muutenkin koiran ollessa vapaana opeta sille, että se seuraa sinua etkä sinä sitä. Eli siis älä huuda koiraa, jos se haahuilee kaukana jatkat vain matkaa. Kun tulee lähelle palkkaa. Eli siis opetat koiran pitämään silmällä sua. Tämä auttaa noissa jahtaustilanteissa sen verran, että vaikka lähtisi riistan perään niin herättyään transsistaan muistaa, että perkule missäs se omistaja on eikä odota, että sinä huutelet sitä.

    Me ollaan opetettu Lumolle sekä toi, että osaa pitää meitä silmällä, että yksi satavarma käsky, jota pitäisi totella poikkeuksetta aina. (Kannatata testata käskyn toimivuutta lavastetuissa ääriolosuhteissa, vaikka kesken kahden koiran leikin. Juoksuleikin keskeyttäminen saattaa kertoa jo enemmän menisikö käsky läpi kesken riistan jahtaamisen.) Lumo osaa mennä maahan ja mielestäni se on aika luontainen käsky paimenkoiralle. Aussiet tarjoaa mielellään maahanmenoa, joten se on tosi helppo sheipata nopeaksi ja varmaksi. Ja tämä maahanmeno on pelastanut ton kana-aivon kaksi kertaa auton alta. Ei lähtenyt riistan perään, mutta juoksenteli vain ja hupsvaan yhtäkkiä penkan takana oli autotie ja koira väärällä puolella tietä. Huusin koiralle käskyn maahan ja sinnehän se tippui. Sitten hain koiran itse pois tien toiselta puolelta. Toimii myös hyvin ohitustilanteissa, kun näen, että Lumo on kaukana ja lenkkeilijä porhaltaa koiran ohitse ollen mun ja koiran välissä. Käsky maahan ja koira jää odottamaan sinne. Ei tarvitse turhaan säikytellä lenkkelijöitäkään kutsumalla koira hänen ohitseen luokse (+ minä en luota ettei Lumo menis matkalla moikkaamaan...).

    Itse en allekirjoittaisi väitettä, että koira ei ole hallinnassa, jos lähtee riistan perään. Se on koiran vietti ja kaikkia koiran viettejä ei voi hallita. Vähän sama kuin veisi bordercollien lampaille ja kieltäisi paimentamasta. Vähän kuin kieltäisi sitä olemasta se, mitä on. Koira on viettiensä kanssa viehättävä kokonaisuus :)

    Toivottavasti tässä oli edes jtn käyttökelpoisia neuvoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on harrastettu ihan pikkupennusta asti sitä, että koira seuraa minua, en minä koiraa. Ei tuo kovin kauas lenkeillä irtoa, paitsi sen riistan perään ja jos saa hajun ruoasta tai paskasta(yrjötys). Meillä kun on yksi auto-onnettomuus jo koettu, niin toisesta tuskin selvittäisiin näin vähällä. Ja riistan hukattuaan koira tulee kyllä tuhatta ja sataa takaisin.. :P

      Tuo liinajuttu on mulle tuttu, ja sitä luultavasti tullaan käyttämäänkin, harmi, että kaikkialla paitsi pellolla liina on niin pirun epäkäytännöllinen. Muuten luoksetuloissa en näe meillä ongelmaa, mutta ne puput.. ugh. Koitan saada lavastettujen tilanteiden kautta koiralle taottua päähän, et perskele et mene, jos mie kiellän. Tämä oli jo miltein hanskassa, mutta 1,5kk vanhemmillani viime keväänä.. Noh, sitten mentiinkin taas pupujen perässä. Se on paha, kun pääsee juoksemaan vapaana eikä siihen oikein pysty puuttumaan, niin juurtuu niin herkästi se jahtaaminen pienen paimenen pääkoppaan.

      Toi maahanmeno ei meillä taas ole ihan noin vahva tai luontainen juttu. =D Toisaalta se on kyllä varmin liike, johon koiran käskisin ja käskenkin, jos jotain pitää esmes odotella.

      Poista