Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitokoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitokoira. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Levottomat jalat


Meillä on nyt ollut hoitostaffi Roki viikon ja kaikki on mennyt ihan ok, yhdet tohvelit menetin toissapäivänä, staffi ilmeisesti lievensi eroahdistusta tai tylsistymistään. Who knows? Staffi a.ka Roki osaa olla kyllä yksi pain in the ass. Roki ääntelee paljon. Vinkuu, önisee, röhkii, kuorsaa, haukkuu.. Koko skaala on käytössä kummalliseen ulinaan asti. Viime kerralla, kun Roki oli meillä keväällä, tehtiin päätös, ettei se nuku makkarissa, jolloin saimme nukkua pari erittäin huonounista yötä, koska Roki ei kestä sitä, että se eristetään muusta porukasta. Pitkäjänteisyydellä kuitenkin saatiin koiravapaa makkari ja Rokikin nukkui rauhallisesti yönsä. Indy oli viime kerralla porukoillani, mutta nyt päästiin vähällä. Roki on ollut yöt ihan kitisemättä viime yötä lukuunottamatta, ehkä Indyllä on rauhoittava vaikutus?

Toukokuussa meno näytti tältä mökillä.
Erona kuitenkin viime tapaamiseen mökillä on, että Indy ja Roki ei leiki, ei sitten tippaakaan. Ulkona nuo touhuavat omiaan, syövät keppejä tai yrittävät varastaa toisiltaan kepin(Indy aina luovuttaa kepin Rokille.. Outoa, mutta se tekee sen aina muillekin koirille, jos ne murisemisesta huolimatta ottavat kepin suuhunsa). Sisällä Roki yrittää sitten vähän väliä härkkiä Indyä, Indy sille lähinnä murisee ja me sitten puututaan siihen, koska sisällä meidän mielestä ei tarvitse riehua yhtään sen enempiä. Eikä Indykään tunnu innostuvan pienen herhiläisen kiusaamisesta. Harmillista on, koska kesällä nuo olivat ylimmät ystävät ja nyt tuntuu, että Indyä ei voisi vähempää kiinnostaa kurja staffinretale.

Roki on muutenkin levoton otus, se ei osaa rauhoittua, jos on vähänkin äksöniä. Se saattaa olla täydessä unessa sohvalla, ja jos joku liikkuu, se singahtaa perään. Indy taas ottaa lungisti ja katsoo, mikä on meno ja sitten ehkä tekee asialle jotain, normaalisti. Nyt kun Roki singahtelee, niin singahtelee myös Indy, jotta Roki ei vaan saisi yhtään liikaa huomiota meiltä. Ah, voin sanoa. =)

Ja kai mä olen silti hullu sanoessani, et haluan silti kaksi tai kolme koiraa. En vaan halua 5-vuotiasta vamppistaffia, jolla on erittäin erittäin ärsyttäviä tapoja. piste.

Indyn treenaamiset on jäänyt tältä viikolta täysin, mutta huomenna asia korjataan FMBB Toko-joukkueen tokopäivillä Konalassa! =) Koko päivä tottista, josta puoli tunti on varattu vain meille ;) Minulla lukukiireet alkaa näkyä, kohta on taas täysi tohina päällä ja kirjasto on tuleva työpaikkani tammikuusta lähtien.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun 1.

Meillä ei kummia ole tapahtunut, hoitostaffi Roki on vierailulla nyt puolitoista viikkoa ja pakko kyllä sanoa, että kahden koiran kanssa arki on mieluisampaa. Kunhan olisi oma tuo toinen(joka ei kyllä koskaan tule olemaan staffi..) ja itse kasvattama, toisen koira on aina toisen koira.. :P

Kuvia eiliseltä :)







tiistai 27. marraskuuta 2012

Today we saw the light!

Ihanaa, me saatiin meidän treenikentälle sähköt!!! Ja valot!!! Tai olihan meillä valot, mutta niitä saatteli agrikaattorin hörinä. :D

Tässä ehkä viikon oivallus; satunnaisen palkkauksen voima! Mieti mielessäsi pöydästä kerjäävää koiraa. Et ole itse koskaan antanut koiralle pöydästä mitään. Eräs ystäväsi antaa koirallesi pöydästä herkun ja siitä lähtien koirasi tuhisee pöydän ympärillä ruoka-aikoina. Tässä on ehkä paras esimerkki kuinka satunnaispalkkauksessa piilee se juju, jolla koira pitäisi saada tekemään. Tätä kun oppisi soveltamaan harrastuspuolelle, niin hienoa!

Tokopuolelle kuuluu hyvää, tänään menin treeneihin, vaikka olisi ollut ehkä parempi oman väsymyksen takia jättää välistä. No mentiin kuitenkin, muutos koirassa on olennainen, koira tulee todella todella innoissaan kentälle, tänään meni tosin vähän töhöilyksi. Pyysin treenikaveria katsomaan kuitenkin meidän jäävät, että miltä ne sen silmään näyttää. Hänen mielestään ne on ihan hyvät, maahanmenossa reagoi heti käskyyn, mutta alasmeno on hidas. Seisomisessa pysähtyi muuten ok, mutta takajalalla otti askeleen. Eli lissee pysähtymistreenejä molemmista :)

Kotona/itsenäisesti ollaan kanssa tottisteltu, lähinnä otettu ihan pientä seuruuta, perusasentoja ja yksittäisiä liikkeitä. Vähän ollaan harjoiteltu kaukkareita namilla, kerran yritin ottaa vain ylhäällä seisten ja voi herttileeri sitä pyörimistä.. :D palaamme siis kyykkyyn ja hissiliikkeen harjoitteluun ;P

Otin pari hyppyä myös, targetti hypyn takana, jossa ei ollut tällä kertaa ollenkaan nameja. Kokeilin tällä kertaa pallopalkkaa, eli käskyn jälkeen vapautin ja heitin pallon Indyn taakse. Jos sillä saisi vähän särmää hyppyyn ;)

Huomenna tuleekin sitten Herra Rokkonen the staffi hoitoon pariksi viikoksi :)