keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Yllätyksellinen tokokoe

Myö meinasin sunnuntaina jo heittää hanskat tiskiin ja perua Hausjärven kokeen. Treenit on mennyt nyt muutamalta viime viikolta melkekoisen surkeasti, enkä oikeen uskonut onnistumiseen. Torstaina ja sunnuntaina seuraamiset oli mm. ihan surkeita. Oikeastaan kaikki tökki.

Mutta sitten eilen tapahtui jotain hienoa. Meillä meni koe HYVIN! Tästä linkistä pääsee tiirailemaan meidän suoritusta. Ainoat mitkä harmittaa, on liikkeestä seisominen, jossa lähti mua kohti takaisin palatessa ja paikkamakuu, jossa kaksoiskäskyllä maahan ja varasti sivulle, kun olin päässyt seisomaan viereen.

Tuomarina Riikka Pulliainen. Pidin kovasti!! Hän oli oikein oiva ALO-luokan tuomari, sanoi, että katsoo vain hyvällä sosiaalisen palkan käyttämistä ALO-kehässä ja muutenkin koiran palkitsemista. Aika tiukka täti kuitenkin pisteistä.

Kokeen eteneminen oli myös hassu, joka sekoitti hyvällä tavalla meikäläisen pakkaa. Ensin kaikki 16. koiraa teki luoksepäästävyyden 3 ryhmässä. Sitten alkoi yksilösuoritukset, jossa liikkeiden järjestys oli seuraava:
Seuraaminen taluttimessa, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, liikkeestä seisominen, hyppy, vapaana seuraaminen.
Tämän jälkeen vielä koira autoon ja odottamaan paikkamakuuta, joka tehtiin yksilösuoritusten jälkeen.

Pisteet eiliseltä:
Luoksepäästävyys 10 (Tuomari kehui mun saksalaista taivallusta, erityisesti saksalaisia käännöksiä hahaha) !
Paikkamakuu: 7
Seuraaminen kytkettynä 10 !!!!!!!!!!!!!!!!! ?!?!?!
Seuraaminen vapaana 8,5
Maahanmeno 9,5
Luoksetulo 9,5
Seisominen 5
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 10

ALO1 , 172,5p ja sijoituttiin 2./16. =) IHANAA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti