keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ojasta allikkoon

Kävipä sitten niin, että yritin aloittaa siedättämisen porukoiden naapurin aidalla. Kaikki alkoi tosi hyvin, aloitin hommat, kun oltiin muutama viikonloppu sitten porukoillani viikonloppua viettämässä. Kaikki meni tooosi hyvin, kunnes sunnuntaina "ei mun koirat pääse aidan yli"-tädin holsku sitten tuli isomman aidan ali ja tappeluhan siitä sitten syntyi. Onneksi säästyttiin fyysisiltä vammoilta, mutta henkisesti tämä oli sekä koiralle että omistajalle iso pala. Minulle tappio ja koiralle henkinen trauma. Kävin sanomassa tädille sitten pari valittua sanaa yrittäen pysyä asiallisena, mutta jestas mikä pölvästi.............. Jatkamme siedätysharjoituksia, kun aita on tilkitty, sitä ennen kierrän aidan mahdollisimman kaukaa..


Nämä tapahtumat sitten seurasi tietysti muuhunkin elämään, yhteenoton jälkeisenä tiistaina tokotreenit meni ihan penkin alle. Nyt onkin luvassa muutama viikko melko rällättelevää treenailua, koska tuntuu, että meidän suhde on nyt kärsinyt näistä kaikista epämiellyttävistä tapahtumista. Onneksi meillä tuntuu olevan nyt kivaa ja eilen treeneissä meni hyvin. JA ONNEKSI Indy ei rähjää muille koirille. *sydän*





Koulu oi koulu. Nyt on aika rankkaa tiedossa jouluun asti. Lihakset ja nivelet -kurssi on saatu toivottavasti kunnialla ohi ja heti iloksemme alkoi SAV(=solun aineenvaihdunta) ja neurobiologia pyörimään päällekkäin. Varoittelua ei edes kaivattu, kun jo tiesin, että tämä tulee olemaan rankkaa. SAViin kuuluu yhteensä 19 luentoa viiteen viikkon ja siihen vielä labrat ja pienryhmätyöt päälle. Neurobiologiaa sentään on vähän vähemmän, mutta sitäkin haastavampi aihe. Voi kun osaisin nyt keskittyä kouluun, mutta iltaisin muu tekeminen tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kuin aminohappojen ominaisuuksien opettelu tai termodynamiikan lakien muisteleminen.


Maanantaina EKY järjesjesti Laser kivunhoidossa -iltaman, joka oli mielenkiintoinen. Laserhoito tuntuu yleistyvän ja ainakin esittelijän mukaan sillä pystyy tekemään ihmeitä. Leikkaushaavojen paranemisen nopeuttamista epämääräisten kipujen parantamiseen. En ehkä saanut iltamasta niin paljon irti kuin toivoin, koska olen Indyn kanssa käynyt laserhoidoissa aikoinaan kahdella eri hoitajalla. Mutta kyllä tuollainen laite pitää joskus saada, vaikka arvokas onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti