lauantai 17. marraskuuta 2012

Yllättäen.. tokoilua! :D


Eilen käytiin ihan kahdestaan Indyn kanssa tokoilemassa Nöykkiössä. Olen kuumeisesti viime aikoina miettinyt järkevää rutiinia treeneihin. Koira ulos autosta, pissatus(ihan kun se malttaisi koskaan..), koira hetkeksi takas autoon, treeniliivin pukeminen, ketjukaulaimen pukeminen koiralle, koira autosta, koiran virittely ja naksuttelu ja kentälle. Treenin jälkeen koiran kanssa autolle juoksu ja kupista jotain herkkua. Tällaiseksi meidän treenien ennen ja jälkeen rutiini on nyt muokkautumassa.

Sen enempiä tuosta höpöttämättä, naksuttelin autolla muutamat seuraamiset, jonka jälkeen naksu taskuun ja siirryttiin kentälle. Otettiin lyhyttä seuruuta n. 10 toistoa, jonka jälkeen otin yhden pidemmän pätkän. Palkka oli satunnaisesti sekä ruokaa ja pitkän seuruun jälkeen super palloleikki. Liikkeestä maahanmenon otin kokonaisena liikkeenä, meni kohtalaisesti, maahanmeno on hidas, mutta en nyt vaadi sen enempiä. Indyn selkä kun näyttäs olevan taas vähän pipinä. Liikkeestä seisominen meni ekalla yrittämällä ihan plörinäksi, karseeta hiipimistä ennen pysähtymistä. Seuraavalla yrittämällä palkkasin heti käskyn jälkeen ja kolmas kerta oli jo kiva jämäkkä pysähdys ja kesti seistä vapautukseen asti =) Luoksetulossa meidän pitäisi tehdä läpijuoksuja, haluaisin tähän liikkeeseen enemmän vauhtia. Vaikka otettiin pidempi treeni, niin tällä kertaa vire tuntui pysyvän hyvin yllä!

Treenin jälkeen käytiin käppäilemässä Nöykkiössä yhden pellon ympäri ja vastaantulleet dopperi-Velma ja kääpiöpinseri-Roomeo vähän leikitti Indyä =) Kyllä siinä taas totesi, kuinka olisi kiva, että Indyllä olisi kaveri. Lenkitkin sujuisi ehkä hieman vauhdikkaammin, kun olisi leikkikaveri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti