perjantai 22. marraskuuta 2013

Joululoman tarpeessa!

I so need a break!! Nyt on aivot solmussa ja pahasti. Solun aineenvaihdunta kurssin vika labra oli tänään, thank god. Labravastaava ei ole mun suosikkini, suorastaan raivostuttava opettaja. Tiesin, ettei kaikkea voi oppia(ainakaan tällä tahdilla..), mutta on tämä nyt vähän turhauttavaa. Luulet oppineesi esimerkiksi kuinka glykolyysi toimii, sen entsyymit ja säätelyyn vaikuttavat asiat. Seuraavan kerran aiheeseen palatessa on taas ihan pihalla ja mitään ei muista. pr#¤%="!!! So so frustrating. Tentti on tiistaina ja siitä alkaa uusi urakka neurobilsan tenttiä varten. Sitten voikin jo melkein hengähtää ja aloittaa joululoman.

Ihan huonosti ei kuitenkaan mene, vuoden kolme ensimmäistä tenttiä on kuitenkin läpäisty kohtuullisen hyvin arvosanoin! Ei siis saa vaipua masennukseen. Jokavuotista syysväsymystä vastaan olen taistellut vitamiinein ja menin ostamaan kirkasvalolampun, joka tälläkin hetkellä valaisee meidän keittiötä. Joko olen ihan höperö, mutta kirkasvalolamppu tuntuu auttavan! Olen ollut niinä päivinä paljon pirteämpi, kun olen lampun vieressä tönöttänyt aamuisin. Jaksan myös jatkaa opiskeluja kotona, kun lappu palaa vieressä.

Kännykkälaatua. Ugh!
Viikonloppuna pitäisi tietysti lukea tenttiin ahkerasti, mutta minäpä menen huomenna koetoimitsija 2-kurssille. Kurssin jälkeen suuntaammekin suoraan ystävän synttärijuhliin, joten sunnuntai ja maanantai pitää pyhittää lukemiselle.

Indypindylle kuuluu hyvää. Ollaan käyty nyt viikon välein hieronnassa ja laserissa, selkä on taas paremmassa kunnossa. Ostin BOT-loimen lisäksi nyt rannetuen, jolla yritettään parantaa jalan lihasten verenkiertoa. Katsotaan, onko siitä mitään hyötyä. :) Treenailtu ollaan tokoa, mutta mitään break throughta ei ole tapahtunut. Ensi tiistaina tehdään treeniporukan kanssa talven tavoitteet yhdessä. Palailen sen jälkeen taas linjoille.

Nyt pitää jatkaa taas tentin parissa. Hyvää viikonloppua kaikille. *sydän*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti