torstai 14. kesäkuuta 2012

Tottistelumietteitä

Pieni näyte tämän hetkisestä ravista :)



Oon tässä miettinyt, kun Indy alkaa olee sen ikäinen, että pitäisi pikkuhiljaa saada tokoilu siihen pisteeseen, että pääsisi joskus korkkamaan kokeet. Ja HSKP etsii nuoria koiria tokorinkiin, jossa saisi kisaamaan tähtäävät nuoret koirat ja ohjaajat säännöllistä treenaamista. Tänä vuonna näyttökokeeseen pääsee myös alle kolme vuotiaat koirat, mutta olenko mä valmis sitoutumaan tuollaiseen mahdollisuuteen, jos en ehdikään käydä töiden/opiskelujen takia treeneissä säännöllisesti? Katsotaan nyt, kamalasti tuo kiinnostaisi. Bensakin on tällä hetkellä niin kallista, että olisi mukava löytää treeniseuraa täältä Helsingin suunnalta, että aina ei tarvitsisi ajaa Nummelaan asti treenaamaan.. :/

Indy on kehittynyt tosi paljon, mun pitää vaan oppia, miten mä saan sen nostatettua oikeeseen vireeseen ja olla treenaamatta liikaa ja liian pitkään. Indy toimii paljon paremmin, kun sen kanssa treenaa n. 10-15min pätkissä ja pitää taukoa ja ottaa hetken päästä uudelleen. Seuraamisessa kontakti on parantunut, mutta jos teen sen virheen, että otan seuraamista vähänkin huono vireisellä neidillä, se on ihan kamalaa, kontakti rakoilee ja paikka ei pysy. Joudun aika paljon vielä auttamaan lelulla/namilla, että saan kontaktin pysymään, mutta pikkuhiljaa oon myös saannut sitä häivytettyä. Mun pitää varmaan alkaa palkkaamaan Indyä sen rakastamilla puukepuloilla, oli niin pirun nättiä kontaktia tuossa toissapäivänä lenkillä.. ;)

Paikkamakuun varmuus on parantunut, tänään makasi nätisti kolme minuuttia, eikä ollenkaan kiemurrellut ja vain vähän herpaantui haistelemaan ilmaa. Tästä otettiin pieni suora seuruu pätkä, BH-kokeen istuminen ja maahanmeno, sekä siitä luoksetulo. Luoksetulo sujuu meillä mukavasti lyhyeltä välimatkalta, olen opettanut Indyn tulemaan eteen ja siitä sivulle. Eteentulo sujuu nykyään paremmin, vähemmän hapuilee vinoon ja tulee melko tiiviisti eteen. :) Nätisti myös siitä useimmiten pyörähtää sivulle, pomppaavat sivulletulot on vähentynyt hieman..

Noudon kanssa pitäisi alkaa työskentelemään, mutta tähän haluan jonkun osaavamman apua, eli tätä aletaan jossain vaiheessa opettelemaan.

Indyn antura myös alkaa paranemaan, eilen uskallettiin jo heitellä lelua. Käytiin hengailemassa Tapiolan Silkkiniityllä, oli kiva kun pystyi koiran antaa olla vapaana, kun ihmisiä ei ollut kamalasti :) On myös kiva, että on koira, jota pystyy pitämään vapaana.. ;)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Videopostaus!




Siinä olisi pientä eteentulo näytettä ja seuraamista. Ei se hääppöstä ole, mutta ei koirakaan ollut ihan parhaassa vireessä. Tuosta on kuitenkin hyvä lähteä työstämään ja meillä onkin ton kontaktin parantaminen ja käännökset työn alla. Kuinka te olette opettaneet täyskäännöksen seuraamisessa?


Hyvät myös loppuhölötykset videoissa... :D

Käytiin ton pienen tottistelu tuokion päätteeksi uittamassa Indy, jolloin se ilmeisesti onnistui satuttamaan itsensä ja nyt siltä on vasemman etutassun yhdestä anturasta pieni pala pois :( nyt se onkin sitten lepoa. Mä kävin sitten ostamassa vähän kongiin täytettä, parit nahkaluut ja puolentoista litran pulloon laitettavan muovihärpäkkeen, jolloin siitä saa näppärän aktivointilelun. Hyvä tekosyy shoppailla.. Kunhan tassu nyt paranee ennen sunnuntaita, sillon meillä on paimennuspäivä! :)

EDIT: seuruu-video ei tahdo latautua, koitan myöhemmin uudelleen :|

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Treenipohdintaa

Vietettiin ihana viikonloppu Snappertunassa ja emäntä juoksi Vihdissä auttamassa seuran järjestämissä tapahtumissa, Indy pääsi sunnuntaina osallistumaan BH-kokeen kaupunkiosuuteen häiriökoirana :)

Me aletaan nyt tavoitteellisesti treenaamaan BH-kokeeseen ja ALO:n liikkeitä, et päästäis joskus kisaamaankin ;)

Käväisin treeneissä tiistaina ja sain kyllä huomata, et nyt ollaan menty aika mettään.. Ei tehty muuta kuin paikkamakuuta, koska Indy on jossain välissä oppinut, että se varastaa aina mun luokse ja tähän jouduttiin puuttumaan aika kovin ottein. Jouduin palauttamaan sen takaisin paikoilleen muistaakseni 7 kertaa ja vasta sen jälkeen Indy luovutti ja sain käydä palkkaamassa sen superhyvin. :) Meidän ohjaaja totesikin, että Indy on melekosen kova tyttö, kun se jaksaa ja jaksaa yrittää, eikä ole juuri moksiskaan edes rankaisusta. Siinä välissä muutama koirakko treenasi ja mentiin uudelleen paikkamakuuseen ja taas sama rumba, tällä kertaa tosin piti toistaa vain neljä kertaa ja sain käydä vapauttamassa koiran :) Tämä tulee olemaan meidän treenattava alue hetken aikaa, aloitetaan treenit aina paikkamakuulla ja siitä ilman suurempia palkkoja tehdään töitä ns. kokeenomaisesti. 

Muuten olen tyytyväinen Indyn työskentelyyn, seuraaminen on useimmiten kivaa ja koira pitää hyvän paikan ja melko hyvän katsekontaktin. Meidän pitää vielä treenata käännöksiä ja jääviä enemmän ja noutoa pitäisi alkaa treenaamaan. Olen naksuttimella saanut istumisia nopeammiksi ja maahanmenoja olen treenannut lelupalkalla, jolloin niihin olen saanut vauhtia :)

Kohta me mennäänkin kokeilemaan ekaa kertaa lampaille, vähänkö se on jännää!!: )

Tässä olisi hieman mökkikuvia!
"Jos sä nyt heittäisit, kun tuon tän pallon sun syliin???"

Indy ja Roki rannalla


Perjantaina jaksettiin painia

Tappajastaffi!

Oikeesti Roki on tämmönen löllykkä ja loppuviikonlopun se ei jaksanut enää edes juosta :D

Omalaatuinen tyyli maata :P

Yleisin näky Indystä, siellä se meni pallo suussa ympäri tonttia .

perjantai 25. toukokuuta 2012

Koira on palannut kotiin!


Emännän luku-urakka on tältä keväältä ohi ja Indy palasi eilen kotiin vanhemmiltani, jossa se oli lomailemassa pahimman lukuajan. Nyt emäntä jännää kuukauden, miten kävi, alkaako unelma-ammatin opiskelu syksyllä vai tuleeko sama kauhujen kevät toistumaan ensi vuonna. Saas nährä..

Indy on oma vanha itsensä, mukavia uutisia on kuitenkin, Indy ei taaskaan juuri onnu. Itse huomaan pientä epäpuhtautta ravissa, mutta kivuton koira näyttää olevan ja todella hyvässä lihaskunnossa, meidän isi on sitä oikein kunnolla liikuttanut, kiitos hänelle siitä. Indy on kuitenkin taas hieman muuttunut, sen vahvivietti ja reviirin puolustus on jo noussut ihan omiin svääreihin porukoilla ja ne kun ei sitä osaa tarpeeksi topakasti kieltää, niin se  on itse itseään ruokkinut huutamalla kaikki ohikulkijat oikein vahtikoiramaisesti kuulemma. Indy oli ennen myös todella alistuva, ei kukkoillut muille koirille, mutta nyt sen itsetunto tuntuu nousseen huimasti. Jos toinen koira sille ärähtää, niin flikka ärähtää varmasti takaisin ja siinä sit saakin olla välissä äkkiä. Sen ihmeempiin tappeluihin ei Indy ole ryhtynyt, mutta kyllä se takaisin pistää, jos sille aletaan uhittelemaan. Onko se sitten itsetunnon kohoamista vai mitä, niin mä en siitä kuitenkaan tykkää ja sellaisesta käytöksestä tulee tiukka palaute samantein.

Jo ennen hoitoon lähtöä Indy aloitti kummallisen pään ravistelun ja ravistelee edelleen, joten maanantaina mennään sitten ell käymään, koska tuo ei ole yhtään normaalia. Myös toista korvaa rapsuttaa ölinöiden kera. Korva ei haise ja se on ihan puhdas, joten saas nähdä löytyykö sieltä mitään syytä.

Kohta myö lähetään landelle, me ollaan Indyn kanssa vaan yö ja sit aamusta jo suunnataan apureiksi ensin L-ukkin tokokisoihin ja jäädään sitten Nummelaan mun vanhemmille yöksi ja sunnuntaiaamusta BH-kokeeseen mennään apureiksi. Eilen käytiin vähän kentällä pyörähtämässä ja ottamassa parit seuraamiset ja luoksetulot. :)

Eteen tulo on vieläkin aika kamala, varsinkin jos ei avita ihan todella paljon. Indy jää tosi helposti vasemmalle vinoon ja liian kauas, oon ollut taas liian ahne etenemisen kanssa enkä hionut tarpeeksi asentoa. Jos me syssyyn mennessä saataisiin BH:n seuruukaavio haltuun, niin sitten me käytäs koe itsekin suorittamassa. Kahtotaan nyt :) Parin viikon päästä jo mennäänkin Elisan ja Ninjan kanssa aussie Ry:n paimennuspäiville Somerolle vähän kattelemaan lampasia ;)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Duracell pupu.

Meillä on hieman energinen lapsonen.. Tässä syy ;
Antura alkaa parantua.
Meidän koko perheellä alkaa pää hajoamaan. Indyllä on kevättä rinnassa ja tuo pirun antura on nyt alkanut VIHDOIN umpeutumaan. Kuten kuvasta näkyy, se on hieman kinkkisessä paikassa ja haavauma ei ole millään meinannut aueta, vaan se on aina lenkeillä uudestaan ja uudestaan revennyt.

Tänään uskalsin hieman tokoilla ja otettiinkin pientä kapulan pito -harjoitusta. Indy on mälvääjä ja lenkillä puukepukat ynnä muut saa kyytiä ja loppujen lopuksi kepukat purraan rikki täysin. Tämä ongelma on myös kapulan pitämisessä, kapula pyörii suussa kuin hyrrä. Otettiin tänään vaan pitämistä ja ihan pari kertaa parin askeleen kantoa ja onnistui yllättävän hyvin!! Huomaan itse vaativani koiralta liikaa, jolloin tulee nenille.

Seuraamiset oli yllättäen mahtavia!! Kontakti pysyi ja BH-kokeen istuminen ja maahanmeno on ok mallilla, eteentuloa olen alkanut rakentamaan kasaan ja uskalsin kokeilla n. 10 askeleen etäisyydeltä eteentuloa ja se meni aika hyvin. Kerran vaan jäi Indy vinoon. Oli kyllä hieno fiilis, viime viikolla mä meinasin jo heittää hanskat tiskiin kurjan seuraamisen takia.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Uimasilla hippasilla!

Käytiin eilen pitkästä aikaa uimassa Onnenkoirassa, meillä kun on pari kertaa vielä käyttämättä kortista, jonka ostin. Tuo matka vaan Hyvinkäälle Lauttasaaresta ei ole kovin mielekäs, ajaa nyt sitten puolitoista tuntia uittamaan koiraa. Käytänkin kortin loppuun ja sen jälkeen käymme testaamassa Itä-Helsinkiin avatun koirauimalan.
Viime kesän huveja :)

Indy suoraan sanottuna rakastaa isolla R:llä uimista, mutta koirauimalassa meillä on aina ollut ongelmana ne rampit. Ne ovat aiemmilla kerroilla olleet joka kerralla ihan kamalia ja Indy pitääkin saada innostumaan lelusta niin paljon, että se unohtaa rampin olemassa olon. Eilinen oli poikkeus, Indy suorastaan lensi rampilta altaaseen aluksi, mutta n. 20minuutin uimisen jälkeen siihen tuli täys stoppi. Mistä lie johtui, mutta aikani yritin houkutella sitä veteen ja lopulta luovutin, koska pakottamalla on turha edes yrittää koiraa altaaseen.


Meillä ei myöskään meinaa antura ottaa parantuakseen :( Itseäni saan tosin syyttää tästä, kun antura oli jo parempi, niin annoin Indyn juosta vapaana ja siinähän se taas hieman aukesi. Anturasta ei tosin ole koskaan vuotanut verta, eikä Indy sitä nuole, mutta siinä on selkeä halkeama. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja pidän Indyn kiinni, jotta saadaan vihdoin tassu paranemaan.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Blogin hiljaiseloa

Välillä pitää vähän ottaa rennosti
Täällä ei ole juuri kummia tapahtunut. Tai oikeastaan onhan Indyllä oikean tassun uloin antura vähän revennyt. Itse olen todella kiireinen lukujeni kanssa ja päivät vietän itse kirjastossa ja on ikävää, ettei pysty taas kunnolla lenkkeilemään, kun joutuu varomaan tassua. Se tietää siis hihnalenkkeilyä.

Viimeksi kävimme treeneissä viime viikolla ja BH-koetta varten tällä hetkellä treenataan. Indyn seuraaminen on hajonnut ihan käsiin. Kontakti tippuu lähdössä ja seuraaminen on jotenkin vetelää. Olen treenannut jo jonkin aikaa aika vähillä nameilla ja lelulla saan Indyn innostumaan, mutta nyt pitää ottaa selkeästi takapakkia ja supernamipalkkausta seuraamiseen. Kotona ollaankin nakeilla taas seurailtu ja seuraamiseen on tullut selkeä ero, Indy seuraa taas kivasti ja innokkaasti ja pysyy oikealla paikalla. Itse taas joudun tekemään kuiva treenejä ilman koiraa, mulle kääntymiset on todella mysteerisiä. Keskityn koiraan niin paljon, että omat askeleet menee sekaisin käännöksissä.

BH-kokeen säännöthän muuttuivat vuoden vaihteessa ja jäävät muuttuivat. Jäävät tehdään nykyään pysähtymisen kautta erillisellä jäävällä käskyllä. Tämä osio siis helpottui meillä, koska jäävät on melko varmoja liikkeitä Indylle. Istumisessa koiran luokse palataan ja palautetaan perusasentoon. Maahanmenossa koira jätetään maahan, ohjaaja jatkaa 30 askelta ja kääntyy koiraan päin. Tuomarin käskystä koira pyydetään eteen ja sivulle. Tämä onkin seuraava working process. Eteen-käskyn olen opettanut alustavasti, ongelmana on tosin herkästi vino asento.

Haljenneen anturan takia kävin ostamassa Indylle tossut, jotka ovat sekä ihanat että todella rasittavat! Ihanat siltä kannalta, että ne suojaavat ja ehkäisevät hiekan kulkeutumista asuntoon ja rasittavat, koska saa koko ajan olla korjaamassa tossuja. :P