torstai 28. helmikuuta 2013

Motivaatio, missä liet?


Päivittely on jäänyt ihan sikseen. Pääsykoeluvut vie tällä hetkellä kaiken energian ja ajatukset, eikä meinaa muutakaan jaksaa tehdä. Kotiin kun pääsen, vien koiran jäälle juoksemaan ja sen jälkeen menee aivot ihan tilttiin.. Ilmoitin meidät Hausjärven tokokokeeseen 19.3. ALOon.. Olikohan järkeä, kun treenaukset on jäänyt tosi harvaan. :P No mutta toisaalta, Indy osaa ALOn jutut, joten ei niitä tarvitse kuin muistella. Ja ollan me vähän kotipihatokoiltu.


Herra Pullan ruokavalio on taas vähän muuttunut. Olen barffannut Pullaa aikaisemmin, mutta sitten tuli viime vuoden pääsykoeluvut ja kaikki siihen liittynyt stressi, joten siirryimme takaisin teolliseen, koska se on helpompaa(lue: aivottomampaa). Kävin tekemässä hiljattain suuren raakaruokashoppailun Murresta ja otin itseäni niskasta kiinni. Pulla saa päivässä 1-2 kertaa jotain lihaa/lihakasvismixiä ja kerran päivässä nappulaa/luuta.

Hiekkalaatikolla ero on heti selvä. Jätökset pienempiä, pissaa vähemmän. Tiesittekö, että kissan pitää juoda hurjasti enemmän vettä, kun se syö pääasiassa nappulaa. Luonnollisen ravinnon kanssa taas veden juonti vähenee(voisin sanoa jopa 1/3 osaan), koska liha on pääasiassa vettä. Kissoilla ei ole kuulemma ole luontaista janontunnetta(en tiedä onko totta, vähän oudolta kuulostaa), joten usein nappulalla olevat kissat juovat liian vähän suhteessa nappulan kuivuuteen verrattuna, joka taas helposti altistaa munuaissairauksille.

Hampaat on myös yksi kissojen ongelma alue. Nappulalla ja teollisella märällä kissan hampaat saavat erittäin vähän mekaanista työtä, joka johtaa hammaskiven muodostumiseen ja sitä kautta ientulehduksiin. Mitä nyt tuonne hankalan herran suuhun on onnistunut kurkkimaan, ei hammaskivestä ole meillä tietoakaan ja hönkä ei haise. Broilerin kaulat ja siivet, sekä suuremmat lihakimpaleet ovet erittäin hyviä hammaskivenpoistajia. Meillä ainakin toimii =)


Myös Indy on päässyt nauttimaan Pullan ruokavalion muutoksesta, olen lisäillyt nappulan sekaan nyt ajoittain herkkulihaa. Myös treenipalkkana on nyt keitettyä broiskun sydäntä ja luita tarttui Murresta matkaan. Maha kyllä ei tykännyt kamalan hyvää noista possun luista. En edes muista milloin Indy olisi viimeksi saanut possun luita, siitä on pitkä aika, joten massukka meni vähän sekaisin. Ei mitään lörömeininkiä, mutta lenkillä saattoi kakata enemmän kuin kerran. Onneksi maha rauhoittui nopeasti, eikä vahinkoja sisälle sattunut .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti